| Rikoksentorjuntakatsaukset | Kuvallinen versio |
Rikoksentorjuntaneuvosto antoi rikoksentorjuntakatsauksen ensimmäistä kertaa erillisenä asiakirjana helmikuussa 2011. Neuvoston tehtäviin kuuluu antaa katsauksia rikollisuusongelmiin ja suosituksia niitä vähentäviksi toimiksi. Aikaisemmin neuvosto on sisällyttänyt näitä tarkasteluja toimintakertomuksiinsa, toimintasuunnitelmiin ja ohjelmallisiin asiakirjoihin.
Vuoden 2011 katsauksen mukaan Suomen rikollisuustilanne on melko vakaa, mutta vanhoissa ongelmissa riittää työtä ja uusiin pulmiin on varauduttava. Katsaus pohtii myös rikollisuuden kustannuksia ja väittää, että toimiva rikoksentorjunta säästää rahaa. Toimivaksi osoitettuja hyviä käytäntöjä pitää tehdä laajemmin tunnetuksi ja samalla tarvitaan lisää päteviä arviointeja rikoksentorjuntamenetelmien vaikutuksista.
Seuraava laaja rikoksentorjuntakatsaus on tarkoitus antaa nykyisen toimikauden (2011–2014) loppupuolella.