Etusivu » Ajankohtaista » 2017 » Rikoksentorjuntaneuvoston uutiskirje 1/2017

Rikoksentorjuntaneuvoston uutiskirje 1/2017

Julkaistu 30.1.2017

Rikoksentorjuntakatsaus 2016 ja kysely vastaanottokeskusten turvallisuudesta julkistettiin

Rikoksentorjuntaneuvosto arvioi tammikuussa julkistetussa katsauksessaan maahanmuuttotilanteen haasteita rikosten ehkäisylle ja esittelee hyviä käytäntöjä, joilla tulijoiden joutumista rikoksen uhriksi tai rikoksiin syyllistymistä voidaan ehkäistä. Maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kuuleminen on tärkeää, sillä heillä voi olla hyviä keinoja omien yhteisöjensä rikosten, rikoksen pelon ja uhriksi joutumisen estämiseksi. Neuvoston mukaan maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin tulee suhtautua ennakkoluulottomasti ja ottaa heidät mahdollisimman nopeasti osaksi yhteiskuntaa. Heille tulee antaa mahdollisuus koulun käyntiin, opiskeluun ja työelämään.

Katsaukseen liittyen rikoksentorjuntaneuvosto toteutti Maahanmuuttoviraston kanssa kyselyn henkilökunnalle vastaanottokeskusten turvallisuudesta. Yleisesti ottaen vastaanottokeskuksissa on turvallista työskennellä ja asua. Kaksi kolmasosaa vastaajista ei ollut pelännyt joutuvansa väkivallan kohteeksi työssään viimeisen 12 kuukauden aikana. Vastaanottokeskuksissa oli jonkin verran asukkaiden keskinäisiä ristiriitoja ja häiriökäyttäytymistä, mutta vain harvat vastaajat pitivät sitä suurena ongelmana. Lähiseudun asukkaiden kielteinen suhtautuminen vastaanottokeskuksen asukkaisiin on yksi turvallisuutta uhkaava tekijä.

Rikoksentorjuntaneuvoston tiedote: Maahanmuutto tuo haasteita rikosten ehkäisylle

Linkki julkaisuihin Rikoksentorjuntakatsaus 2016 ja Turvallisuuden kokemukset vastaanottokeskuksissa

Vuoden 2017 toiminnassa keskeistä rikoksentorjuntaohjelman toimeenpano ja petosrikollisuus

Rikoksentorjuntaneuvosto kokoontui 20. joulukuuta Suomen Setlementtiliiton tiloissa. Kokouksen aluksi toimitusjohtaja Pentti Lemmetyinen kertoi setlementtityön perinteistä ja Regina Järg-Tärno Setlementtiliiton hanketyöstä. Hankekoordinaattori Mia Luhtasaari oikeusministeriöstä esitteli hyviä väestösuhteita edistävää Trust-hanketta. Trust keskittyy yhdenvertaisuuden ja ihmisryhmien välisen vuorovaikutuksen lisäämiseen vastaanottokeskuspaikkakunnilla.

Kokouksessa käsiteltiin ja hyväksyttiin rikoksentorjuntaneuvoston vuoden 2017 toimintasuunnitelma. Alkavan vuoden toiminnassa neuvostolla on kolme painopistettä: rikoksentorjunnan tietopohjan vahvistaminen, paikallisen rikoksentorjunnan tukeminen ja rikoksentorjuntanäkökulman huomioiminen paikallisessa suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä kansallisen rikoksentorjuntaohjelman toteuttaminen. Uusia toimenpiteitä ovat mm. rikoksentorjuntaneuvoston oppilaitosyhteistyö rikoksentorjuntaosaamisen kehittämiseksi ja rikoksentorjunnan kustannustehokkuuden arvioiminen tilaustutkimuksen avulla.

Kokouksessa keskusteltiin myös petosrikollisuudesta ja seuraavassa neuvoston kokouksessa kuullaan alustukset aiheesta. Lisäksi kuultiin sihteeristön kuulumisia Euroopan rikoksentorjuntaverkoston (EUCPN) kokouksesta Bratislavasta ja Euroopan rikoksentorjuntakilpailusta, jonka teemana oli ikääntyneisiin kohdistuvien rikosten ehkäisy. Voiton vei Tšekin Senioriakatemia-hanke.

Oikeusministeriön valtionavustukset rikoksentorjuntaan 2017 haettavana

Oikeusministeriö myöntää vuonna 2017 valtionavustuksia 70 000 euroa rikoksentorjuntatyöhön ja sen arviointiin. Hakemukset tulee toimittaa 31.3.2017 kello 16.15 mennessä oikeusministeriölle. Avustushakemukselle on eduksi, jos hanke tukee kansallisen rikoksentorjuntaohjelman toteutusta. Ohjelmassa keskitytään paikallisen rikoksentorjuntatyön kehittämiseen ja asukkaiden osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksien parantamiseen rikosten ehkäisyssä.

Lisätietoja: erikoissuunnittelija Markus Alanko, puh. 02951 50400, etunimi.sukunimi@om.fi

Hakemuslomake ja tietoa rikoksentorjunnan avustuksen hakemisesta

Oikeusministeriön valtionavustukset rikoksen uhrien tukipalveluihin 2017

Oikeusministeriö julistaa kertaluonteisesti haettavaksi 1 045 000 euroa valtionavustuksiin rikoksen uhrien tukipalveluita tuottaville yhteisöille. Etusijalla ovat toiminnat ja hankkeet, jotka edistävät uhridirektiivin (2012/29/EU) mukaisia erityistukipalveluita ja kohdistuvat erityisen haavoittuvassa asemassa tai tilanteessa olevien uhrien tarpeisiin. Avustusta voidaan myöntää myös tiedotus- ja valistuskampanjoihin sekä tutkimus- ja koulutusohjelmiin, joilla pyritään lisäämään tietoisuutta rikoksen uhrin oikeuksista tai vähentämään rikoksen kielteisiä vaikutuksia. Hakijana voi olla järjestö, yhdistys, säätiö tai kolmannen sektorin muu voittoa tavoittelematon toimija. Allekirjoitetut hakemukset on toimitettava oikeusministeriölle 15.3.2017 klo 16.15 mennessä.

Lisätiedot: neuvotteleva virkamies Mervi Sarimo, puh. 02951 50570 ja erikoissuunnittelija Elina Ruuskanen puh. 02951 50418, etunimi.sukunimi@om.fi.

Lisätietoa ja hakemuslomake

Nollalinja 080 005 005 tarjoaa apua lähisuhdeväkivaltaa kokeville

Joulukuussa avattiin maksuton ympärivuorokautinen puhelinpalvelu Nollalinja 080 005 005 lähisuhdeväkivaltaa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohdanneille. Nollalinja on matalan kynnyksen palvelu, jossa kuunnellaan sekä ohjataan eteenpäin avun ja palveluiden pariin. Puhelin palvelee lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokevia naisia ja miehiä, väkivaltaa tai sen uhkaa kokevia naisia, lähisuhdeväkivaltaa tai väkivaltaa kokevien omaisia ja läheisiä sekä ammattilaisia ja viranomaisia, jotka tarvitsevat neuvoja asiakastyöhön.

Valtakunnallisen puhelinpalvelun käytännön toteuttajana on kansalaisjärjestö Setlementti Tampere ry. Nollalinjalla päivystävät koulutetut ja kokeneet sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ja palvelu on luottamuksellinen ja anonyymi. Soittajalle puhelut ovat ilmaisia, ja palvelua saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Oikeusministeriö rahoittaa palvelun valtiolle kerättävästä rikosuhrimaksusta. THL vastaa Nollalinjan toiminnan järjestämisestä ja valtionavustuksen jakamisesta palveluntuottajille. Nollalinjan toimeenpanon rahoituksesta vastaa sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF-P).

Rikosten määrä pysytteli edellisen vuoden tasolla

Vuonna 2016 poliisille ilmoitettiin yhteensä 807 433 rikosta (rikoslakirikoksia 457 293). Määrä on pysytellyt kutakuinkin samalla tasolla kuin vuonna 2015. Omaisuusrikosten määrä kokonaisuutena hiukan laski, mutta petosten, erityisesti internetissä tehtyjen maksuvälinepetosten, määrä on jatkanut kasvuaan. Raiskausrikoksia tuli vuonna 2016 poliisin tietoon yli 11 prosenttia eli 117 rikosta enemmän kuin vuonna 2015. Kaikkien seksuaalirikosten määrä nousi lähes 13 prosenttia.

Poliisitoiminnan tilastot 2016

Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilasto 2016


Tapahtumia

Rikoksentorjuntaohjelmaa edistetään kevään aikana alueellisissa seminaareissa

Rikoksentorjuntaneuvosto järjestää yhdessä aluehallintovirastojen kanssa alueelliset seminaarit kevään 2017 aikana. Seminaarissa kuullaan hyvistä käytännöistä rikosten ehkäisemiseksi ja asukkaiden osallistamiseksi. Seminaarissa nostetaan esiin paikallisia rikosongelmia ja esitellään keinoja niihin puuttumiseksi.

Seminaari on tarkoitettu kaikille tahoille, jotka toiminnallaan edistävät rikosten ehkäisyä ja turvallisuuden tunnetta, kuten opetus-, nuoriso-, sosiaali-, terveys-, asunto- ja teknisen toimen sekä poliisin, järjestöjen ja asukasjärjestöjen edustajille. Myös kunnanvaltuutettuja, elinkeinoelämän ja seurakuntien edustajia toivotaan mukaan, koska heillä voi olla keskeinen rooli rikosten ehkäisyssä ja turvallisuuden tunteen edistämisessä.

Seminaarit ovat: Lappeenranta 6.3.2017, Tampere maaliskuu (päivä tarkentuu myöhemmin), Rovaniemi 6.4.2017, Varkaus 26.4.2017 ja Oulu toukokuu (päivä tarkentuu myöhemmin).

Lisätietoja: Erikoissuunnittelija Saija Sambou, puh. 02951 50352, etunimi.sukunimi@om.fi

Tukholman kriminologisessa symposiumissa 2017 teemana väkivallan ehkäisy

Kriminaalipolitiikan päättäjille ja käytännön ammattilaisille suunnattu Tukholman kriminologian symposiumi järjestetään kesäkuun 19.–21. päivänä. Teemana on väkivallan ja aggression syyt ja varhaiset ehkäisykeinot sekä ajankohtainen kriminologia. Kriminologian palkinnon 2017 saa kanadalainen professori Richard E. Tremblay ja hänen tutkimuksistaan biologisten, sosiaalisten ja perhetekijöiden vaikutuksesta väkivaltaisuuteen kuullaan tilaisuudessa. Tutkijat voivat lähettää esitysehdotuksia symposiumiin 28.2. saakka. Osallistujien rekisteröityminen on myös avattu ja varhaisen ilmoittautujan alennus on voimassa samoin 28.2. saakka.

www.criminologysymposium.com

Julkaisuja

Poliisin uusi videokanava Poliisitube tarjoaa tietoa, neuvoja ja tunteita

Poliisitube on poliisin uusi videokanava, jossa julkaistaan ohjelmasarjoja lapsille ja nuorille sekä liikenteeseen ja oman turvallisuuden parantamiseen liittyviä videoita. Mukana on myös videobloggaajia. Poliisitubessa julkaistaan tammi-kesäkuun aikana toistasataa videota kuudessa eri ohjelmakategoriassa. Kanavan on tarkoitus olla ennaltaehkäisevä ja informatiivinen, mutta myös tunteita herättävä. Alkuvaiheen teemana on ollut vihapuhe. Kanava löytyy Youtubessa. Osa ohjelmista on tekstitetty ja puhuttu myös ruotsiksi.

Myös Rikosseuraamuslaitos on avannut oman videokanavan Risevision Youtubessa keskitetyn vankeinhoidon 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Vuoden aikana jaetaan Tie vapauteen -sarjassa videoita, jotka esittelevät Rikosseuraamuslaitoksen työtä eri näkökulmista

Seuraa rikoksentorjuntaneuvostoa (@rtneuvosto) myös Twitterissä!

Sivun alkuun |