Suomeksi - På svenska - In English

Rikoksentorjuntaneuvosto

Rikoksentorjuntaneuvosto

Etusivu » Ajankohtaista » 2016 » Rikoksentorjuntaneuvoston uutiskirje 7/2016

Rikoksentorjuntaneuvoston uutiskirje 7/2016

Julkaistu 16.12.2016

Rikoksentorjuntaohjelmasta annettu periaatepäätös

Valtioneuvosto antoi 24. marraskuuta periaatepäätöksen kansallisesta rikoksentorjuntaohjelmasta vuosille 2016−2020. Ohjelman tavoitteena on edistää paikallista rikoksentorjuntatyötä ja osallistaa asukkaita siihen. Rikosten ehkäisy kytketään entistä paremmin kunnan eri suunnitelmiin ja hyvinvointi- ja turvallisuustyöhön. Ohjelma sisältää useita toimenpiteitä paikallisen rikoksentorjuntatyön kehittämiseksi sekä viranomaisten, elinkeinoelämän, kansalaisjärjestöjen ja asukkaiden yhteistyön parantamiseksi. Ohjelman tarkoituksena on lisätä asukkaiden turvallisuutta ja viihtyvyyttä vähentämällä rikoksen uhriksi joutumisen riskiä ja rikoksista aiheutuvia haittoja. Lähtökohtana on, että yhdessä tekeminen luo yhteenkuuluvuutta ja vähentää turvattomuuden kokemista.

Turvallisesti yhdessä. Rikoksentorjuntaohjelma 2016–2020

Oikeusblogissa rikoksentorjuntaohjelmasta

Rikoksentorjuntaneuvoston pääsihteeri Minna Piispa kertoo oikeusministeriön sivuilla julkaistussa blogikirjoituksessa kansallisen rikoksentorjuntaohjelman sisällöstä asukkaiden ja kansalaisjärjestöjen näkökulmasta.

Lue pääsihteerin blogi

Rikoksentorjunnan hyviä käytäntöjä koottu verkkosivuille

Rikoksentorjuntaneuvoston verkkosivuilla on julkaistu kokonaisuus, joka esittelee rikosten ehkäisyn hyviä käytäntöjä. Hyvät käytännöt ovat rikollisuuden ehkäisyyn tähtääviä suomalaisia tai ulkomaisia hankkeita tai menetelmiä, joita voi hyödyntää paikallisessa rikoksentorjuntatyössä tai uusien hankkeiden suunnittelussa. Hyvien käytäntöjen esittelyt on suunnattu rikosten ehkäisyn parissa työskenteleville ammattilaisille. Sivuille on koottu sellaisia käytäntöjä, joiden vaikuttavuudesta on saatu tutkimusnäyttöä. Hyvien käytäntöjen kokonaisuutta täydennetään ja uusia hyviä käytäntöjä voi ehdottaa rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristölle.

Tutustu hyviin käytäntöihin www.rikoksentorjunta.fi

Haaste-lehdessä 4/2016 teemana maahanmuutto

Juuri ilmestyneen Haasteen 4/2016 teemana on maahanmuutto kriminaalipolitiikan kysymyksenä. Vuoden 2016 muita teemoja ovat olleet korruptio, seksuaalinen itsemääräämisoikeus ja urheilu. Lehdet (uusin vain osittain) ovat luettavissa osoitteessa www.haaste.om.fi. Ensi vuonna teemoja Haasteessa ovat uusintarikollisuuden ehkäisy, ikääntyneet, erilaisuus ja tulevaisuus.

Euroopan rikoksentorjuntakilpailun 2016 voitti Tsekki

Euroopan rikoksentorjuntakilpailun (ECPA) teemana oli tänä vuonna ikääntyneisiin kohdistuvien rikosten ehkäisy. Kilpailun voitti Tsekki "senioriakatemia"-hankkeellaan, jonka tavoitteena on lisätä ikääntyneiden turvallisuutta ja aktivoida heitä mukaan yhteiskuntaan. Keinona on antaa ikääntyneille koulutusta rikollisuusilmiöistä ja turvallisuusasioista. Kouluttajina toimivat eri alojen ammattilaiset. Ideana on, että koulutusta saaneet jakavat tietoa eteenpäin lähipiirissään.

Kilpailussa palkittiin myös Saksan ja Kroatian hankkeet. Saksan hankkeessa keskitytään vanhuksiin kohdistuvien petosten ehkäisyyn, erityisesti ns. lapsenlapsihuijaukseen. Tällaiset huijaukset ovat Keski-Euroopassa järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa. Kroatian hankkeessa puolestaan on kehitetty innovatiivisia malleja ikääntyneiden ja vammaisten ihmisten saavuttamiseksi ja heidän turvallisuutensa parantamiseksi. Esimerkiksi poliiseja on koulutettu asettumaan vanhusten asemaan hyvin konkreettisin keinoin.

Suomea kilpailussa edusti Suvanto-linja, joka on auttava puhelinpalvelu väkivaltaa, sen uhkaa ja kaltoinkohtelua kokeneille ikäihmisille.

Lisätietoa Tsekin hankkeesta, Saksan hankkeesta ja Kroatian hankkeesta sekä Suomen kansalliseen kilpailuun osallistuneista hankkeista.

Korruptionvastaisen päivän seminaariesitykset saatavilla

Korruption vastainen yhteistyöverkosto järjesti Helsingin Sanomien kanssa korruption vastaisena päivänä 9. joulukuuta seminaarin teemalla Korruptio näkyviin. Seminaarissa tarkasteltiin korruptiota ja sen torjuntaa niin lainsäädännön, eri toimijoiden kuin mediankin näkökulmasta.

Korruptiopäivän seminaariesityksiä on koottu oikeusministeriön SlideShare-kanavalle.


Julkaisuja

Poliisilta viharikoskatsaus ja toimenpiteitä viharikosten torjuntaan

Poliisi on julkaissut viharikollisuutta käsittelevän vuosiraportin vuodelta 2015. Raportin mukaan poliisin tietoon tulleiden viharikosten määrä kasvoi viime vuonna 50 prosenttia edellisvuodesta. Vuodelta 2015 kirjattiin 1250 viharikosepäilyä, joista suurimpaan osaan liittyi rasistisia piirteitä, kuten aiempinakin vuosina. Yleisin rikosnimike viharikosepäilyissä oli pahoinpitely. Poliisiammattikorkeakoulu on seurannut viharikosten määrää nykyisessä laajuudessaan vuodesta 2008 lähtien.

Poliisihallitus on laatinut toimintasuunnitelman, jonka tavoitteena on aiempaa tehokkaampi puuttuminen viharikoksiin ja vihapuheeseen. Poliisi aikoo keskittää viharikosten tutkimisen yhteen valtakunnalliseen yksikköön. Lisäksi poliisi tehostaa toimintaansa internetin vihapuheen ehkäisemiseksi ja panostaa aiheeseen liittyvään koulutukseen.

Tihveräinen, Tero (2016) Poliisin tietoon tullut viharikollisuus 2015. Poliisiammattikorkeakoulun katsauksia 10.

Poliisihallituksen tiedote toimintasuunnitelmasta

Uuden nuorisorikollisuuskyselyn tulokset julkaistu

Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti on julkaissut uusimman nuorisorikollisuuskyselyn tuloksia. Keväällä 2016 kerätyssä kyselyssä kartoitettiin 15−16-vuotiaiden nuorten rikoskäyttäytymistä ja uhriksi joutumista. Katsauksen perusteella nuorten rikoskäyttäytyminen väheni hieman edellisestä, vuoden 2012 kyselystä. Tyypillisimpiä nuorten tekemiä rikoksia tai kiellettyjä tekoja olivat kyselyssä mm. alkoholin humalajuominen, luvattomat poissaolot koulusta ja luvaton verkkolataaminen. Yleisimpiä uhrikokemuksia nuorilla oli mm. omaisuuteen kohdistuneesta vahingonteosta, sähköisestä kiusaamisesta, varkauksista, väkivallalla uhkailusta ja fyysisestä väkivallasta. Nuoret kokevat väkivaltaa yleisimmin toisten nuorten tekemänä. Tytöillä kokemukset seksuaalisesta häirinnästä ovat yleisempiä kuin pojilla.

Näsi, Matti (2016) Nuorten rikoskäyttäytyminen ja uhrikokemukset. Katsauksia 18/2016, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti.

Väitös: Työmarkkinoiden muutokset luovat tilaa työvoiman hyväksikäytölle

Natalia Ollus on tutkinut väitöskirjassaan ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä ja työperäistä ihmiskauppaa Suomessa. Tutkimuksen mukaan työntekijöiltä vaadittava jousto työelämässä altistaa entistä helpommin hyväksikäytölle. Työntekijöiden hyväksikäyttö tulee ilmi esimerkiksi huonoina työoloina, mutta myös ihmiskauppana tai pakkotyönä. Ulkomaalaiset työntekijät ovat erityisen alttiita hyväksikäytölle. Ollus esittää, että työvoiman hyväksikäyttö tulisi nähdä talousrikosten tapaan yhteisörikoksena.

Ollus, Natalia (2016) From Forced Flexibility to Forced Labour: The Exploitation of Migrant Workers in Finland.

Ruotsin rikoksentorjuntaneuvostolta toimintaohjeita sosiaalisesti haavoittuville alueille

Ruotsin rikoksentorjuntaneuvosto BRÅ on julkaissut tietopaketin rikollisuuden ehkäisystä ja turvallisuuden lisäämisestä ns. sosiaalisesti haavoittuvilla alueilla. Ruotsissa on asuinalueita, joilla rikollisuus, turvattomuus ja monet sosiaaliset ongelmat ovat selvästi yleisempiä kuin muualla. BRÅ ehdottaa raportissa toimenpiteitä näiden alueiden turvallisuuden parantamiseksi. Raportissa esitetään, että poliisin tulisi keskittää toimintaansa korkean riskin paikkoihin ja aikoihin. Korkean riskin rikollisia tulisi seurata ja heille sekä erityisesti nuorille tulisi tarjota sosiaalista tukea. BRÅ:n mukaan rikosten tilannetorjuntaan ja dialogiin perustuvaan poliisityöhön pitäisi panostaa sosiaalisesti haavoittuvilla alueilla.

BRÅ (2016) Insatser mot brott och otrygghet i socialt utsatta områden.

Julkaisu radikalisoitumisen paikallisesta ehkäisystä Euroopassa

Euroopan neuvoston alaisuudessa toimiva kaupunkiturvallisuusfoorumi Efus (European Forum for Urban Security) on koonnut toimintakeinoja väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäisyyn. Raportissa esitellään keinoja, joita ammattilaiset voivat hyödyntää paikallisessa työssä. Julkaisu perustuu Efusin ja useiden eurooppalaisten kaupunkien ekstremismin torjuntaan keskittyvään yhteishankkeeseen.

Efus (2016) Preventing and Fighting Radicalisation at the Local Level.

Kansainvälinen katsaus rikollisuuden ehkäisystä

Kansainvälinen rikoksentorjuntakeskus ICPC on julkaissut katsauksen rikoksentorjunnasta ja paikallisyhteisöjen turvallisuudesta eri puolilla maailmaa. Raportissa keskitytään turvallisuuden lisäämiseen kaupunkiympäristössä ja kaupunkien rooliin rikosten ehkäisyssä. Raportissa esitellään tarkemmin, miten julkisessa liikenteessä tapahtuvia rikoksia, huumeiden käyttöä ja väkivaltaista radikalisoitumista voidaan ehkäistä kaupungeissa. Tuore raportti on jatkoa ICPC:n rikoksentorjunnan trendiraporteille, joita on julkaistu vuodesta 2008 lähtien. Keskus toimii Montrealissa ja tekee yhteistyötä YK:n eri ohjelmien kanssa.

ICPC (2016) 5th International Report on Crime Prevention and Community Safety: Cities and the New Urban Agenda.

Seuraa rikoksentorjuntaneuvostoa (@rtneuvosto) myös Twitterissä!

Sivun alkuun |