Suomeksi - På svenska - In English

Rikoksentorjuntaneuvosto

Rikoksentorjuntaneuvosto

Etusivu » Ajankohtaista » 2016 » Oikeusblogissa: Rikosten torjunta on jokaisen asia
Alkuperäinen julkaisija: OM

Oikeusblogissa: Rikosten torjunta on jokaisen asia

Julkaistu 29.11.2016

- Rikosten ehkäisy ei kuulu vain viranomaisille, vaan työhön voivat osallistua kaikki, niin kansalaiset, järjestöt, seurakunnat kuin elinkeinoelämä, kirjoittaa erikoissuunnittelija Minna Piispa oikeusministeriön blogissa.

Juuri hyväksytyssä kansallisessa rikoksentorjuntaohjelmassa painotetaankin paikallista työtä ja asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksien parantamista rikosten ehkäisyssä.

Minna Piispa toteaa, että järjestöt tekevät jo nyt tärkeää työtä rikosten uhrien auttamiseksi. - Monet järjestöt ja yhteisöt ehkäisevät rikoksia oman toimintansa ohella. Esimerkkeinä tästä ovat varhaisen tuen toimintamallit, joilla tuetaan joukkueurheilun avulla lapsia.

Rikosten ehkäisyä koskevat päätökset tulisi Piispan mukaan sisällyttää kunnan strategiaan ja hyvinvointi- ja turvallisuustyöhön.

- Asukkailla on hyvät tiedot alueen turvallisuusongelmista. Heiltä voi myös kysyä ehdotuksia alueen turvallisuuden paran¬tamiseksi.

Valmistelussa voitaisiinkin Piispan mielestä käyttää jo olemassa olevia kanavia nykyistä tehokkaammin. Viranomaiset voisivat hyödyntää esimerkiksi koulujen vanhempainiltoja ja nuorisotalojen tapahtumia kansalaisten kuulemisessa.

Lue Minna Piispan koko blogikirjoitus

Avainsanat

rikoksentorjunta
Sivun alkuun |