| Talousrikosten tilannetorjunta | Text version |
Tilaisuus tekee varkaan talousrikollisuudessakin. Perinteisten omaisuusrikosten ehkäisemisessä on menestyksellä käytetty tilannetorjunnan toimia. Niiden soveltuvuutta talousrikosten ehkäisyyn ei tutkimuksessa ole aikaisemmin kattavasti selvitetty.
Tutkimuksessa Talousrikosten tilannetorjunta Markku Lehtola ja Kauko Paksula toteavat, että tilannetorjunnan lähtökohdista voitaisiin tehdä nykyistä enemmän talousrikosten ehkäisemiseksi. He esittävät lähes 60 ehdotusta, kuinka talousrikollisuuden torjuntaa voitaisiin tehostaa. Tutkimuksessa selostetaan tilannetorjunnan teoriaa mukaan lukien sen aivan tuoreimmat uudelleenmuotoilut ja pohditaan lähestymistavan merkitystä talousrikollisuuden ehkäisyssä. Tutkimuksessa selvitetään erityisesti tilanneprevention näkökulmasta, mitä Suomessa on tehty eri talousrikosten ehkäisemiseksi. Siinä selostetaan talousrikostorjuntaa Ruotsissa ja Norjassa. Siinä referoidaan keskeistä talousrikostutkimusta ja analysoidaan talousrikosten esimerkkitapauksia. Laajaa kirjallisuutta täydentävät lukuisat asiantuntijahaastattelut. Kirjoittajat ovat aikaisemmin julkaisseet tutkimuksen Jäävuoren huippu. Raportti talousrikoksista (1984).
Tilaukset:
Eila mykkänen (eira.mykkanen(at)om.fi), The National Research Institute of Legal Policy.