Kävelyn ajoitus ja kestoTekstiversio

Turvallisuuskävelyssä on haasteellista löytää kävelyajankohtaa, jotta myös työssäkäyvät pääsisivät osallistumaan ja joka sopii myös mukana oleville viranomaisille. Yleensä joudutaan tekemään kompromisseja.

Espoon turvallisuuskävelyt alkoivat valoisaan aikaan kello 15.30 ja pimeään aikaan tehdyt kävelyt alkoivat vaihtoehtoisesti kello 18.30, 19.00 ja 20.00.

Kävelyn ajankohta, esim. kellonaika, päivämäärä ja vuodenaika vaikuttavat kuitenkin siihen, minkälaisia asioita voidaan havainnoida ja mitä tahoja saadaan mukaan. Espoon turvallisuuskävelyissä havaittiin, että perjantaina tehdyt pimeäkävelyt alkoivat sosiaalisen elämän ja häiriökäyttäytymisen havainnoinnin kannalta liian aikaisin. Pimeyden aiheuttamia erilaisia ongelmia pystyttiin kuitenkin tarkastelemaan hyvin.