| Kuntien rikoksentorjunnan yhdyshenkilöverkosto | Tekstiversio |
Rikoksentorjuntaneuvosto pyrkii jatkuvasti kehittämään yhteistyötä kuntien kanssa.
Molemminpuolista tiedonvälitystä varten perustettiin vuonna 2001 kuntiin paikallisen rikoksentorjunnan yhdyshenkilöverkosto. Verkostoa päivitettiin viimeksi vuonna 2009.
Yleisimpiä yhdyshenkilöä koskevia kysymyksiä ja vastauksia niihin:
Kysymys: Kuka muissa kunnissa on nimitetty rikoksentorjunnan yhdyshenkilöksi?
Vastaus: Ei ole selvästi tiettyä kunnan virkamiestä, joka pääsääntöisesti olisi kunnissa nimitetty tähän tehtävään. Yhdyshenkilöverkostoon kuuluu mm. kunnanjohtajia, kaupunginlakimiehiä, sosiaalijohtajia, nuoriso-ohjaajia, nuorisotoimenjohtajia, sosiaalityöntekijöitä, sivistystoimenjohtajia, rehtoreita ja työsuojelupäälliköitä. Olisi suositeltavaa, että yhdyshenkilönä toimisi henkilö, joka osallistuu kunnan turvallisuussuunnitteluun ja jonka tehtäviä/toimenkuvaa palvelee rikollisuuden ehkäisyn näkökulman ymmärtäminen.
Kysymys: Mitä yhdyshenkilöltä odotetaan?
Vastaus: Pääasiassa yhdyshenkilön toivotaan jakavan hänelle lähetettyä rikoksentorjunta- ja muuta turvallisuussuunnitteluun liittyvää materiaalia eteenpäin kunnassa, erityisesti turvallisuussuunnitteluun osallistuville tahoille ja henkilöille. Tämän lisäksi hänellä on mahdollisuus tutustua rikoksentorjuntaan syvemmin rikoksentorjuntaneuvoston järjestämissä seminaareissa tai tutustumalla rikoksentorjuntaneuvoston internetsivuilla olevaan informaatioon. Hänelle lähetetään myös tietoa rikoksentorjuntahankkeisiin haettavana olevista valtionavustuksista. Vastaavasti yhdyshenkilöillä on mahdollisuus pitää rikoksentorjuntaneuvosto ajan tasalla kunnassa tehtävästä turvallisuussuunnittelusta mm. lähettämällä kunnan turvallisuussuunnitelma rikoksentorjuntaneuvostolle.
Kysymys: Aiheutuuko yhdyshenkilönä toimimisesta haittaa kyseisen henkilön päätoimisten tehtävien hoitamiselle?
Vastaus: Yhdyshenkilönä toimiminen ei aiheuta mainittavaa ylimääräistä työtaakkaa kyseiselle henkilölle, etenkään jos kyseessä on kunnan turvallisuussuunnitteluun osallistuva henkilö.
Kysymys: Aiheutuuko yhdyshenkilöstä kustannuksia kunnalle?
Vastaus: Yhdyshenkilön tehtäviä on pääsääntöisesti hoitanut kunnan virkamies omien tehtäviensä ohella, joten yhdyshenkilöstä ei ole aiheutunut kunnalle ylimääräisiä rahallisia kustannuksia.