Rikoksentorjuntaneuvostolla on pitkä traditio yhteistyöstä pohjoismaiden rikosentorjuntaneuvostojen kanssa. Euroopan rikoksentorjuntaverkostossa neuvosto on toiminut aktiivisesti verkoston perustamisesta lähtien. Lisäksi rikoksentorjuntaneuvostolla on yhteyksiä useisiin muihin rikoksentorjunnan kansainvälisiin ja ulkomaisiin asiantuntijaorganisaatioihin.
- EUCPN - Euroopan rikoksentorjuntaverkosto
Euroopan rikoksentorjuntaverkosto (EUCPN) on perustettu vuonna 2001. Verkoston tehtävänä ennen kaikkea edistää hyviä rikoksentorjuntakäytäntöjä koskevaa tietojenvaihtoa. Oikeusministeriö ja rikoksentorjuntaneuvosto yhdessä vastaavat kansallisesta edustuksesta verkostossa.
- ECPA - Euroopan rikoksentorjuntapalkinto
Euroopan rikoksentorjuntapalkinto (European Crime Prevention Award, ECPA) on jaettu vuodesta 1998 lähtien. Kansalliset rikoksentorjuntaelimet valitsevat vuosittaiseen kilpailuun maansa ehdokkaan. Voittaja saa 20 000 euroa ja pokaalin.
- Pohjoismainen yhteistyö
Pohjoismaiden historialliset, kulttuuriset ja kielelliset yhteydet ovat toimineet luonnollisena perustana pohjoismaiselle yhteistyölle myös rikoksentorjunnassa. Yhteistyötä edesauttaa rikollisuuden samankaltaisuus ja samantapaiset näkökulmat rikollisuuden torjuntaan. Pohjoismaiden rikoksentorjunnan organisaatiot ovatkin harjoittaneet yhteistyötä jo kauan.
- Muu kansainvälinen yhteistyö