Raisio: Rikoksentorjuntaohjelma (2000)Tekstiversio

Hankekuvaus

Katupartiotoiminnan käynnistämisestä aiheutuviin koulutusmenoihin ja välttämättömiin hankintoihin


Hankkeen toteutus:

Avustuksen turvin palkattiin koordinaattori ajalle 8.1.-31.3.2001. Suunnitelmaan työstämään muodostettiin työryhmä, jossa olivat mukana sosiaali- ja terveysjohtaja, sivistystoimenjohtaja, nuorisotoimenjohtaja sekä työsuojelupäällikkö. Lisäksi poliisin, elinkeinoelämän ja seurakunnan edustajat ovat osallistuneet työhön. Turvallisuussuunnitelma etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn, minkä jälkeen se menee lausuntokierrokselle lautakuntiin.

Vaikutukset:

"Hanke poiki monia toimenpide-ehdotuksia, joiden pohjalta ollaan esitetty tehtävän toimenpideohjelma valtuustokaudelle. Toimenpideohjelman kautta voidaan vaikuttaa ennenkaikkea nuorten itsetunnon vahvistamiseen sekä yhteiskuntaan sitoutumisen lujittamiseen, jotka ovat olennaisia tekijöitä sosiaalisessa rikosten ennaltaehkäisyssä. Etenkin huumeiden käytön ehkäisemisellä on selkeitä vaikutuksia rikollisuuden vähenemiseen."


OM:n rahoitus
45 000 mk (2000)

Vastuutahot
Raision kaupunki

Yhteyshenkilö
Esa Nieminen

Puhelin
(02) 4343 202

Faksi
(02) 4343 643

Osoite
PL 100 (Nallinkatu 2)
Raisio