Kemijärvi: Katupartiotoiminnan käynnistäminenTekstiversio
Katupartiotyön tavoitteena on yhteistyön kehittäminen viranomaisten ja vanhempien välillä sekä nuorten ongelmien varhainen havaitseminen ja nopea puuttuminen. Aikuisten valvonnalla pyritään hillitsemään nuorten julkista päihteidenkäyttöä ja rikosten tekemistä. Katupartiotoiminta on osa Kemijärven kaupungin turvallisuussuunnitelmaa ja vanhempien sitouttaminen kuuluu alaikäisten päihde-huumeinterventioon. Avustusta haetaan toiminnan käynnistämiseen liittyviin menoihin (mm. koulutusmenot, tarvikehankinnat; myös ajoneuvon käyttökustannukset). Muu rahoitusosuus 44 310 mk sisältää mm. virkatyön ja vapaaehtoistyön osuudet.

Hankkeen toteutus:

Toimintaa yritettiin käynnistää ensimmäisen kerran keväällä 2000, mutta järjestettyyn koulutukseen ei ilmoittautunut riittävästi osallistujia. Toinen yritys onnistui paremmin ja 17.-18.3.01 pidettyyn koulutukseen ilmoittautui 24. Katutyötoiminta vasta aluillaan. Kurssin jälkeen kokoontuminen 2.4. miettimään nimeä ja logoa sekä saamaan poliisin ohjeita. Ensimmäinen katupäivystysilta vasta 30.4.2001; päivystysiltoja ollut neljä. Alustava suunnitelma on jatkaa päivystyksiä kevään aikana vielä neljä kertaa ja jatkaa syksyllä koulujen alkamisaikoihin. Katupäivystyksestä tiedotettu näkyvästi paikallisessa lehdessä, että kaikki tietäisivät, miksi ja milloin päivystäjät liikkuvat kadulla.

Vaikutukset:

Kevätsää ollut kylmä, mikä rauhoittanut nuorten iltaelämää. Kaksi nuorta viety kotiin päihtymystilan vuoksi. Katupäivystäjät Kamut päivystävät näkyvästi perjantai-iltaisin ja juhlapyhien aattoina paikoissa, jossa nuoriso kokoontuu. "Se ei voi olla vaikuttamatta ilkivallan tekoon ja nuorten nahisteluun." Nuoret ovat ottaneet Kamut hyvin vastan, mitään kielteistä palautetta ei ole vielä tullut. Paikallinen poliisi myös ottanut tiukentuneet otteen nuorten päihteidenkäyttöä kohtaan ja kehottaa vanhempia tutustumaan paikkakunnan yöelämään nuorison miehittämällä kulmilla. "Yhteistyöllä saamme varmaan näkyvyyttä ja tuloksia aikaan."


Vastuutahot
Kemijärven kaupunki/Sivistysosasto

Yhteyshenkilö
Harri Tepsa

Puhelin
(016) 878 315

Faksi
(016) 878 310

Osoite
PL 5
98101 Kemijärvi

OM:n rahoitus
15 000 mk (2000)