Jotta paikallisia rikoksentorjuntatoimia voitaisiin suunnitella tehokkaasti, on ensin tunnettava alueen rikollisuusongelmat. Läheskään kaikkia rikoksia ei ilmoiteta poliisille eivätkä ne muutenkaan tule poliisin tietoon, ja tämän vuoksi viralliset rikostilastot eivät anna yksinään oikeaa kuvaa rikostilanteesta.

• Kartoitus, ongelmien analysointi ja priorisointi -ideakirjasessa opastetaan, miten tietoa paikallisista ongelmista ja olosuhteista voidaan hankkia ja käyttää. 

Rikollisuus voidaan jakaa viranomaisten tietoon tulleeseen ilmirikollisuuteen ja piilorikollisuuteen.

Tilastot ja rekisterit

Ilmirikollisuutta kuvaavat mm. tilastot poliisin tietoon tulleesta rikollisuudesta, poliisin omista tietojärjestelmistä saatavat tiedot ja tuomioistuintilastot. Tärkeä tietolähde paikallisessa turvallisuussuunnittelussa ovat Tilastokeskuksen kuukausittain, neljännesvuosittain ja vuosittain julkaisemat ennakkotiedot poliisin tietoon tulleesta rikollisuudesta. Lopulliset rikostilastot ilmestyvät painettuna Oikeustilastollisessa vuosikirjassa. Tiedot ovat myös saatavilla heti niiden valmistuttua Tilastokeskuksen www-sivuilta Statfin-tilastopalvelusta  hakusanalla 'rikokset'. Tarkempia tietoja alueen rikollisuudesta on mahdollisesti saatavilla poliisin omista tilastoista tai rikosilmoitusrekisteristä (RIKI).

>> Rikos- ja rikollisuustilastot

Tutkimukset

Tilastotietoja rikollisuuden tasosta täydennetään ja varmennetaan tutkimuksien avulla. Tutkimuksilla voidaan kartoittaa myös piilorikollisuutta, joka ei ilmene virallisissa rikostilastoissa. Kaksi tärkeintä tutkimusmenetelmää ovat uhritutkimukset ja itse ilmoitetun rikollisuuden selvittäminen. Uhritutkimuksissa haastatellaan tiettyä väestöryhmää edustavaa otosta ja selvitetään rikoskokemusten määrää ja sisältöä. Lisäksi niillä saadaan tietoa rikosilmoitusalttiudesta ja sen vaihteluista. Tällaisia tutkimuksia ovat esimerkiksi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Tilastokeskuksen yhteistyönä tekemät valtakunnalliset uhritutkimukset ja kansainvälisen uhritutkimuksen malliin perustuvat tutkimukset. Itse ilmoitettua rikollisuutta tutkittaessa kysellään kielletyistä teoista, joihin vastaaja on itse syyllistynyt. Tällä menetelmällä on Suomessa toistaiseksi tutkittu vain koululaisten rikoskäyttäytymistä.

Yleistä rikollisuuden tasoa, rakennetta ja kehitystä Suomessa kuvaa mm. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuosittain julkaisema Rikollisuustilanne-katsaus.  Siinä tarkastellaan rikollisuuskehitystä rikoslajeittain ja tekijäryhmittäin eri lähteistä saatujen tietojen avulla.

>> Uhritutkimuksia 

Kirjallisuutta

• Kartoitus, ongelmien analysointi ja priorisointi. Paikallisen rikoksentorjunnan ideakirja # 2, rikoksentorjuntaneuvosto, Helsinki 2001. (Alkuperäisteos Grevholm, Erik; Hasselrot, Titti & Andersson, Jan. 1999. Kartläggning, problemanalys & prioriteringar.. Lokalt brottsförebyggande arbete idéskrift # 2 från Brottsförebyggande rådet. BRÅ-rapport 1999:13. Stockholm.)
• Alatalo, Gabriella; Olsson, Monika & Israelsson, Torbjörn. 1998. Konsten att läsa statistik om brott och brottslingar.  Brottsförebyggande rådet. Stockholm.
• Kiehelä, Hannu & Raivola, Petri. 1996. Rikokset - tilastot ja tutkimus. Johdatus kvantitatiivisiin tutkimusmenetelmiin ja rikosanalyysiin. Sisäasiainministeriö, poliisiosasto. Poliisin oppikirjasarja 4/1996. Helsinki.
• Honkatukia, Päivi. 1995. Itse ilmoitetun rikollisuuden mittaaminen. Ryhmäkysely ja henkilökohtainen haastattelu nuorisorikollisuuden tutkimuksessa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 21. Helsinki.
• Niemi, Hannu. 1985. Uhritutkimuksen käyttökelpoisuus. Katsaus uhritutkimusten menetelmäongelmiin erityisesti tunnettujen uhrien testistä saatujen tulosten valossa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 72. Helsinki.

>> Lisää aineistoa julkaisuissa