| Non Fighting Generation ry: Nuorten väkivaltaisuuden ja rikollisuuden ehkäisy Klaukkalassa | Tekstiversio |
Hankkeen tarkoituksena on luoda Klaukkalan alueen toimijoiden käyttöön menetelmä, jolla voidaan ehkäistä sosiaalista rikollisuutta. Sosiaalisella rikollisuudella tarkoitetaan sekä rikollisuuden ehkäisyä, mutta myös sen ehkäisyä, että yksilöistä tulee rikollisia tai että he jatkavat rikosten tekemistä.
Hankkeen tarkoituksena on kehittää toimiva menetelmä, jolla sosiaaliseen rikollisuuteen voidaan puuttua. Menetelmän pohjana tullaan käyttämään NFG:n kasvatuksellisten keskusteluryhmien materiaalia ja kasvatusmenetelmää, mutta se ei sellaisenaan ole riittävä puuttumaan näihin kyseisiin ongelmiin. Hankkeen toisena tarkoituksena on tutkia miksi Klaukkalan alueen nuoret oireilevat selkeästi muita lähialueita voimakkaammin. Kehitettävän menetelmän ja tutkimuksen tulosten avulla pyritään jatkossa ehkäisemään rikollisuuskierteen alkaminen jo varhaisemmassa vaiheessa.
Hankkeen kohderyhmänä ovat ensi sijassa Klaukkalan yläasteen oppilaat vuosiluokilta 7-9. Sosiaalitoimen, poliisin sekä nuorisotoimen kautta voi kohdenuoria löytyä myös muualta. Kohdenuoret ovat 13-18-vuotiaat, jotka asuvat tai käyvät koulua Klaukkalan alueella.
Hankkeen on tarkoitus koota kohderyhmään kuuluvista nuorista pienryhmiä, jotka kokoontuvat kerran viikossa kymmenen viikon ajan. Ryhmässä käsitellään nuoren omaa väkivaltaisuutta, rikollisuutta ja syitä näiden takana. NFG:n kasvatusmenetelmässä tarkastelun kohteena ovat kohdenuorten toimintamallit eli teot, asenteet, tunteet sekä arvot. Kohdenuorillamme on puutteelliset taidot ja tiedot tarkoituksenmukaisista toimintatavoista haasteellisissa ja vaikeissa tilanteissa, kielteiset asenteet itseä ja muita kohtaan, tunnetaidottomuus sekä vääristynyt arvomaailma. Näihin osatekijöihin puuttumalla ja niitä korjaamalla yhdessä nuoren kanssa voidaan väkivaltaista käyttäytymistä ja päihteiden käyttöä vähentää. NFG on saavuttanut erinomaisia tuloksia yli 400 keskusteluryhmästä, joissa nuorten oirehdintaan on puututtu juuri kyseisellä tavalla. Erityisen tärkeäksi on osoittautunut vertaistuki, jota ryhmässä nuori saa osakseen muilta nuorilta, mutta myös ohjaajilta, jotka tuovat oman ammatillisuuden ja elämänkokemuksensa avoimesti nuoren avuksi. Ryhmien lisäksi nuorilla on mahdollisuus yksilötapaamisiin, jos hänelle ei ryhmää pystytä osoittamaan.
Yksilötapaamisten ja pienryhmien nuorilla arvomaailma selkenee, tunnetaidot paranevat, asenteet itseä ja muita kohtaan muuttuvat myönteisimmiksi sekä nuoret omaksuvat oikeita taitoja ja toimintatapoja, miten haasteellisissa ja vaikeissa tilanteissa tulee toimia. Näiden muutosten myötä nuorten väkivaltaisuus ja päihteiden käyttö vähenee sekä riskitekijät ajautua mukaan rikolliseen toimintaan vähenevät selvästi. Hankkeen tuotos ja menetelmät jäävät Klaukkalan toimijoiden käyttöön hankkeen loputtua. Tällä varmistetaan menetelmän jatkokäyttö ja juurruttaminen Klaukkalan alueen toimijoiden yhdeksi työmuodoksi ehkäisevän päihdetyön ja nuorisoväkivallan ehkäisyn toimintaohjelmassa. Menetelmän dokumentoimisella parannetaan menetelmän juurruttamista paikkakunnan toimijoiden käyttöön.
Yksilötapaamiset ja pienryhmät aloittavat toimintansa elokuussa 2008. Lukuvuoden 2008-2009 aikana ryhmiä tulee olemaan yhteensä 6, joilla tavoitetaan yhteensä noin 40 nuorta.
Hankkeessa kulkee koko ajan mukana jatkuva ja laadukas arviointi. Jokainen nuori haastatellaan ennen ryhmän alkamista sekä sen päätyttyä. Jokaisesta ryhmäkerrasta ohjaajat tekevät yhteisarvioinnin koko ryhmää koskien sekä jokaisesta nuoresta erikseen. Hankkeen johtoryhmää ohjaajat tapaavat viikoittain eri tavoin järjestetyissä palavereissa. Tavoitteena on, että johtoryhmä kokoontuu joka toinen kuukausi arvioimaan kehitystä sekä tarkistamaan ja vahvistamaan jatkotavoitteita. Hankkeen loputtua menetelmä ja ohjaajien kokemukset dokumentoidaan kirjalliseen muotoon, joka luovutetaan jokaisen hankkeeseen osallistuvan toimijan käyttöön. Dokumentoinnilla pyritään myös siihen, että menetelmät voidaan monistaa muille Klaukkalan tyyppisille paikkakunnille, joissa nuoret oireilevat voimakkaasti ja joissa paikkakunnan muuttovoitto voi olla yksi selittävä tekijä. Näitä tekijöitä etsitään ja kartoitetaan koko hankkeen ajan.
Oikeusministeriön rahoitus (2008)
7 000 euroa.
Vastuutaho(t):
Non Fighting Generation ry
Yhteyshenkilö
Teija Pahkajärvi
020 7558 353
etunimi.sukunimi@nfg.fi