Rikoksentorjuntakilpailuun etsitään Suomen ehdokasta 8.4.2008Tekstiversio
Rikoksentorjuntaneuvosto etsii Suomen ehdokasta vuoden 2008 Euroopan rikoksentorjuntakilpailuun, jonka teemana on rikoksentorjunta julkisissa tiloissa. Ehdotuksia kilpailuhankkeeksi toivotaan mahdollisimman pian, viimeistään kuitenkin 31.7.2008.

Rikoksentorjuntaneuvosto etsii Suomen ehdokasta vuoden 2008 Euroopan rikoksentorjuntakilpailuun. Kilpailun teema on tänä vuonna rikoksentorjunta julkisissa tiloissa, erityisesti kaupungeissa ja lähiöissä. Kukin EU-maa voi esittää kilpailuun yhtä rikoksentorjuntahanketta. Suomen ehdokkaan valitsee rikoksentorjuntaneuvosto elokuussa.

Euroopan rikoksentorjuntakilpailun voittajahankkeen valitsee Euroopan rikoksentorjuntaverkoston (EUCPN) tuomaristo. Voittaja saa palkintona 20 000 euroa. Palkinto luovutetaan marraskuussa Ranskassa pidettävässä (EUCPN) konferenssissa.

Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa ehdokkaat arvostellaan viiden kriteerin perusteella: (1) Hankkeen tulee keskittyä arkirikollisuuden tai rikollisuuden pelon torjuntaan nimetyn teeman puitteissa. Lisäksi (2) hankkeen olisi oltava dokumentoidusti tuloksellinen, sen tulisi (3) perustua yhteistyöhön ja oltava (4) toistettavissa muissa jäsenmaissa sekä (5) mielellään luova. Samoilla perusteilla valitaan myös Suomen ehdokas.

Hankkeella pitää olla myös konkreettisia tuloksia ja mahdollisimman pätevä näyttö tavoitteiden saavuttamisesta. Tämä vaatimus on kilpailun historiassa osoittanut usein vaikeaksi täyttää. Se on usein myös ollut ratkaiseva tekijä, kun useiden kiinnostavien hankkeiden joukosta on valittu voittaja.

Ehdotukset, jotka tulevat rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristölle viimeistään heinäkuun 31. päivänä, otetaan huomioon Suomen ehdokasta valittaessa. Sihteeristö kuitenkin toivoo alustavia ehdotuksia ja yhteydenottoja jo mahdollisimman pian. Tässä vaiheessa riittää lyhyt kuvaus hankkeesta ja siitä, miten hanke täyttää kilpailukriteerit. Aloitteen voi tehdä kuka tahansa.

Hankekuvauslomake, Word-dokumentti (32kt)

Suomen kilpailuehdokkaan lisäksi rikoksentorjuntaneuvosto voi ehdottaa muita hankkeita esiteltäväksi EUCPN:n marraskuun konferenssissa.

KILPAILUN TEEMA

Vuoden 2008 rikoksentorjuntakilpailun teema, rikoksentorjunta julkisissa tiloissa, erityisesti kaupungeissa ja lähiöissä, jakautuu kolmeen pääosaan. Suomen ehdokas voi liittyä mihin tahansa näistä alateemoista:

1) Julkisten tilojen suunnittelu. Kaupunkitilan suunnittelussa ja kunnostamisessa pitäisi rikoksentorjunta ja turvallisuuden parantaminen ottaa järjestelmällisesti huomioon.

2) Videovalvonta. Videovalvonta on suosittu menetelmä etenkin korkean rikosriskin paikoissa. Niin väestö kuin paikallisviranomaisetkin suosivat sitä. Samalla siihen liittyy pulmia kansalais¬vapauksien kannalta ja väärinkäytön riskejä. Myös julkisten, puolijulkisten ja yksityisten valvontaverkkojen linkittämiseen liittyy omia ongelmiaan.

3) Julkisten tilojen päivittäinen huolto ja ylläpito. Rikosten ehkäisy julkisissa tiloissa on myös monien erilaisten toimijoiden käytäntöjen tulos. Kyse ei ole pelkästään turvallisuustehtävissä olevista henkilöistä vaan myös tilojen kaikkien muiden huoltajien ja käyttäjien toiminnan, havaintojen ja läsnäolon vaikutuksesta. Mukana voi olla kansalaistoimintaa, jolla halutaan kohentaa turvallisuutta.

Lisätietoja: suunnittelija Jukka-Pekka Takala, puh. (09) 1606 8211, 050 574 3252