Peltsi ry Vantaa: Koko kylä kasvattaaTekstiversio
Yhteistyöhanke Tikkurilan alueen koulujen kesken. Yleisötilaisuuksia. Oikeusministeriön avustusta haettiin luennoitsijoiden palkkaamiseen ja muihin tilaisuuksista aiheutuviin kuluihin.

Peltolan koululla toteutettiin syksyllä 1999 koulun kaikkien oppilaiden vanhemmille osoitettu kysely, jossa haettiin yhteisiä pelisääntöjä muun muassa kasvuympäristöön, rikollisuuteen ja terveyskasvatukseen liittyvissä asioissa. Tulokset julkaistiin paikallisessa lehdessä ja niitä esiteltiin keväällä 2000 kaikkien vantaalaisten nuorison parissa työskentelevien yhteistyöseminaarissa.


Hankkeen toteutus:

Luentotilaisuuksia toteutettiin neljä. Kaikkiin tilaisuuksiin kutsuttiin kolmen koulun vanhemmat. Vanhempien ajatuksia asioista kartoitettiin pelisääntökyselyllä loppuvuonna 1999, mikä kysely toistettiin uusien oppilaiden vanhempien keskuudessa syksyllä 2000. Kysely koski turvallista ja tukea antavaa kasvuympäristöä, laillisuus- ja terveyskasvatusperiaatteita, vanhempien puuttumista näpistelyyn, ilkivaltaan, kiusaamiseen, väkivaltaan sekä hyviä käytöstapoja.

Vaikutukset:

Tilaisuudet itsessään olivat erittäin suosittuja, koulun luentotilat täynnä, osanottajia kussakin useita satoja vanhempia. - Hankkeen tavoitteeksi asetettu kasvattaa lapsista vastuuntuntoisia, rehellisiä ja aloitekykyisiä aikuisia, saada vanhemmat ja nuoret ymmärtämään laillisuus- ja terveyskasvatusperiaatteiden noudattamisen tärkeys, puuttua heti näpistelyyn, ilkivaltaan, kiusaamiseen ja kaikkinaiseen väkivaltaan.


Vastuutahot
Peltsi ry (Peltolan koulun vanhempainyhdistys)

Yhteyshenkilö
puheenjohtaja Marja-Liisa Keurulainen

Sähköposti
marja-liisa.keurulainen(at)vantaa.fi

Osoite
Peltsi ry
c/o Marja-Liisa Keurulainen
Näsiätie 7 B
01300 Vantaa

Hanke alkoi
syksy 1999

Hanke päättyi/päättyy
kevät 2001

OM:n rahoitus
8 000 mk (1999)