| Kerava: Näpistelyn ja ilkivallan ehkäisy | Tekstiversio |
Lisäksi panostetaan käytännön toimenpiteisiin, joilla arvioidaan olevan nuorten huumeiden- ja päihteidenkäytön sekä syrjäytymisen kannalta ehkäisevä vaikutus. Tavoitteena on ehkäistä huumeiden ja päihteiden käytön seurauksena syntyvää rikollisuuskierrettä.
Lisäksi kehitetään yhteistyössä paikallisten yritysten ja poliisin kanssa strategiaa nuorten näpistelyn ja ilkivallan estämiseksi.
Hankkeeseen sisältyvä toiminta jatkuu osana nuorisotoimiston normaalia toimintaa.
Alle 15-vuotiaiden lasten ja nuorten omaisuusrikoksiin puuttumisen tehostettu toimintamalli
Projektin tavoitteena on ehkäistä nuorten rikollista käyttäytymistä ja kehittää varhaisia väliintulon työmenetelmiä. Mallilla mahdollistetaan nopea puuttuminen kohderyhmän tekemiin omaisuusrikoksiin ja pyritään estämään rikoskierteen syntyminen. Näpistyksestä toimitetaan sen tapahduttua tieto projektityöntekijälle, joka ryhtyy heti toimenpiteisiin.
Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat muun muassa poliisi, liike-elämä, vartiointiliikkeet, tiedotusvälineet ja Keravan kaupungin sisäiset organisaatiot (koulutoimi, nuorisotoimi ja sosiaalitoimi).
Kyse on alle 15-vuotiaiden omaisuusrikoksiin puuttumisen tehostetun toimintamallin luomisesta (mallina Oulun Näppihaukka). Projektityöntekijän tehtävinä mm. tiedottaminen, kenttätyötä, vapaaehtoisten rekrytointi, Näpsyn kehittäminen. Ensimmäinen palaveri 15.5.00 Keravan Maxin toimitiloissa. Virallinen tiedotustilaisuus 10.8., jolloin yrittäjiä koulutettiin. Anastusilmoituslomake suunniteltiin yhdessä yrittäjien kanssa. Syksyllä projektityöntekijä kävi kouluissa ja vanhempainilloissa. Nuoret antoivat parannusehdotuksia kauppoihin näpistelyn ehkäisemiseksi sekä suunnittelivat Näpsyn tarrat ja julisteet. Kenttätyössä projektityöntekijä sai ilmoituksensa poliisin sosiaalityöntekijältä, kun kauppiaat olivat kutsuneet poliisin paikalle. Myös vanhempia tavattiin. Puolen vuoden sovitun koeajan sisällä projektityöntekijä piti yhteyttä. - V. 2001 päätettiin ottaa myös 16-18 - vuotiaat mukaan sekä toinen projektityöntekijä. Kokemuksen mukaan tärkeää, että projektissa on nuoria mukana. Näpsy saamassa www-sivut.
Projektin tavoitteena mm. ehkäistä nuorten rikollista käyttäytymistä, kehittää varhaisen väliintulon työmenetelmiä, muokata kauppiaiden asenteita näpistelijöitä kohtaan kriittisemmiksi, kehittää työskentelytapoja sekä yhteistyötä. Selvityksessä sanotaan, että projektilla on ollut ennaltaehkäisevä vaikutus. Projekti saanut julkisuutta ja herättänyt keskustelua nuorten ja vanhempien keskuudessa. Se tuo myös muut mahdolliset ongelmat nuoren elämässä esille; "perhetapaamisessa pyritäänkin selvittämään näitä seikkoja ja näin ollen ehkäistään mahdollista rikoskierrettä ja syrjäytymistä".
Vastuutahot
Keravan kaupunki, nuorisotoimisto
Yhteyshenkilö
nuorisoasiain sihteeri, projektisuunnittelija Ulla Rajala
Puhelin
(09) 2949 2196
Faksi
(09) 2949 2082
Sähköposti
etunimi.sukunimi@kerava.fi
Osoite
Keravan kaupunki, nuorisotoimisto
Asemantie 4
04200 Kerava
Hanke alkoi
tammikuu 2000
Hanke päättyi/päättyy
joulukuu 2000
OM:n rahoitus
20 000 mk (1999)