Kangasniemi: NuorisoturvallisuusTekstiversio
Projektissa käynnistetään Yhdessä elämään -kasvatusyhteistyömalli, josta on tarkoitus luoda Kangasniemelle pysyvä toimintatapa. Mallin tavoitteena on antaa tukea vanhemmuuteen sekä puuttua näpistelyyn, päihteiden käyttöön ja koulukiusaamiseen.

Mallissa pyritään luomaan lasten ja nuorten ongelmatilanteisiin pysyvät toimintamallit kaikille yhteistyötahoille, sekä vanhemmille että viranomaisille. Vanhempien ja viranomaisten työryhmä työstää toimintaohjeet, joiden aiheita ovat

  • koulu ja harrastukset (mm. koulukiusaaminen)
  • koti, kodin tukeminen, hyvät tavat ja asiallinen kielenkäyttö
  • näpistely ja ilkivalta
  • päihteiden käyttö

Toimintamallit ja -ohjeet käsitellään kunnallista turvallisuussuunnitelmaa valmistelevassa työryhmässä ja ne otetaan mahdollisimman laajasti mukaan kunnalliseen turvallisuussuunnitelmaan.


Hankkeen toteutuminen:

Hankkeen perusideana "koko kylä kasvattaa". Vanhempainillat pidetty syksyllä 1999, talvella ja syksyllä 2000 sekä talvella 2001. Kouluttajina olleet Yhdessä elämään - mallin luoja Anne Eskelinen sekä lastenlääkäri Falckenbach. Vanhemmat nimenneet vanhempainryhmän, jonka jäsenet osallistuneen Laukaassa järjestettyihin valtakunnallisiin koulutustilaisuuksiin. Toimintaohjeita työstetty ongelmatilanteisiin ja niiden ehkäisyyn alueina koulu ja harrastukset, koti/ kodin tukeminen/ hyvät tavat/ asiallinen kielenkäyttö, näpistely ja ilkivalta, päihteiden käyttö.

Vaikutukset:

Kasvatusyhteistyömallin mukaiset toimintaohjeet ja pelisäännöt liitetään Kangasnieman kunnan turvallisuussuunnitelmaan. Vanhempainryhmä jo esittänyt toimintaohjeita.


Vastuutahot
Kangasniemen kunta

Yhteyshenkilö
kunnansihteeri Hannu Manninen

Puhelin
(015) 78 011 (vaihde)
Faksi
(015) 780 1292

Osoite
Kangasniemen kunta
Otto Mannisen tie 2
51200 Kangasniemi

Hanke alkoi
keväällä 1999

OM:n rahoitus
20 000 mk (1999)