| Hämeenkyrö, Ikaalinen: Rikoskierre poikki | Tekstiversio |
Riskiryhmään kuuluvien lasten kuntoutus pyritään aloittamaan jo ennen kouluikää. Yksilöllisiä tukitoimenpiteitä jatketaan lapsen siirtyessä kouluun. Vanhemmat ovat tiiviisti mukana kuntoutusprosessissa ja heitä tuetaan kasvatustehtävässä. Kuntoutus toteutetaan paikallistasolla lähellä lapsen ja perheen normaalia elinympäristöä eri ammattiryhmien asiantuntemus ja taidot huomioiden.
Toimintatapoja
Hanke jatkuu vuoden 2001 jälkeen monilta osin normaalina toimintana.
Projektista on laadittu selvitys oppimisvaikeuksien varhaisen tunnistamisen ja kuntoutuksen kehittämistyöstä. Projektin viranomaisverkostossa on kymmeniä eri alojen työntekijöitä toteuttamassa konkreettisesti uusia työmuotoja ja heidän panoksensa kehittämistyössä on ollut keskeinen. Työntekijät ovat olleet innostuneita ja valmiita opettelemaan uusia työmenetelmiä ja ottamaan käyttöön uusia työvälineitä. Selvityksen mukaan on nähtävissä, että hyväksi havaitut toimintatavat jäävät käyttöön. Toiminnan pitkäjänteisyyden turvaamiseksi kunnat jatkavat kehittämishanketta vuoden 2001 loppuun.
Selvityksessä tuodaan esiin, että on perusteltua olettaa, että oppimisvaikeuksien varhaisen toteamisen sekä tehokkaamman ja systemaattisen kuntoutuksen avulla voidaan muuttaa syrjäytymiskehitykseen ja myöhemmin mahdollisesti rikollisuuteen johtavia polkuja. Hankkeen tärkein tavoite on ollut ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä ja psyykkistä sairastumista sekä pitkällä että lyhyellä aikavälillä. Hankkeeseen sisältyvän arvioinnin mukaan lyhyen aikavälin tavoitteiden saavuttamisessa työ on ollut tuloksellista. Lasten erityisvaikeuksien tunnistaminen ja jatkotutkimuksiin ohjaaminen tehostuivat ja uusia kuntoutusmuotoja otettiin käyttöön. Lasten koulutyöskentelyyn liittyvät taidot paranivat ja suhtautuminen koulunkäyntiin muuttui myönteisemmäksi.
Vastuutahot
Hämeenkyrön kunta ja
Ikaalisten kaupunki,
sosiaalilautakunnat
Yhteyshenkilö
Sosiaalijohtaja Jaakko Luomahaara
Puhelin
(03) 286 4111
Faksi
(03) 371 5340
Sähköposti
etunimi.sukunimi@hameenkyro.fi
Osoite
Hämeenkyrön sosiaalipalvelukeskus
Härkikuja 7
39100 Hämeenkyrö
Hanke alkoi
1999
Hanke päättyi/päättyy
2001
OM:n rahoitus
50 000 mk (1999)