Siviiliipalvelusmiehet ja väkivallattomat ristiriistojen ratkaisumenetelmätTekstiversio
Rikoksentorjuntaneuvoston asettama työryhmä selvitti mahdollisuuksia kouluttaa siviilipalvelusmiehiä opettamaan väkivallattomia ristiriitojen ratkaisumenetelmiä käytettäväksi mm. kouluissa ja kuntien nuorisotoimessa. Siviilipalveluskeskus toteutti ensimmäisen VOKT-koulutuksen vuonna 2003.
Työryhmä ehdotti 11.1.2001 valmistuneessa mietinnössään, että Norjassa toteutetun VOKT-opetussuunnitelman (väkivallattomuuden ohjaamisen ja kiusaamisen torjunnan ohjelma) mukaista järjestelmää kokeiltaisiin Suomessakin vähintään yhden saapumiserän koulutuksella. Esimerkiksi kunnat saisivat näin edullista työvoimaa nuorisotyöhön.

Neuvosto hyväksyi hankkeen jatkokehittelyn. Asiassa tehtiin aloite työministeriölle huhtikuussa 2001. Neuvosto esitti, että kokeilun tavoitteet ja tarkempi sisältö valmisteltaisiin yhteistyössä siviilipalveluskeskuksen kanssa, jolle kokeilua varten annettaisiin tarvittavat resurssit. Koulutusjaksoa suunniteltaessa toivottiin kiinnitettävän huomiota tukioppilastoiminnan perehdyttämiskoulutuksessa käytettyyn malliin.

Siviilipalvelukeskus toteutti VOKT-kokeilun vuonna 2003. Tarkoitus oli, että mikäli kokeilu onnistuu, VOKTista tehdään kiinteä osa Suomen siviilipalvelusjärjestelmää. Sittemmin VOKT-miehiä on koulutettu vuosittain 10-30. Lähes kaikki koulutuksen saaneet ovat päätyneet nuorison parissa työskentelemiseen. Varsinaisten VOKT-töiden ohella siviilipalvelusmiehet ovat yleensä osallistuneet kouluissa muuhunkin palveluspaikan osoittamaan työhön.

Norjalaiset siviilipalvelusmiehet nuorten konfliktien ja väkivallan ehkäisijöinä
Referaatti Arnhild Taksdalin tutkimusraportista VOKT: én idé - mangfoldig praksis. Sivilarbeidere som volds- og konfliktforebyggere blant unge i skole og fritid. Det kriminalitetsforebyggende råd. Lataa koko referaatti Word97-dokumenttina (56 kt).

VOKT-työryhmän mietintö, lataa tiedosto PDF-muodossa, 146 kB