Rikoksentorjuntakilpailuun etsitään Suomen ehdokasta 8.5.2007Tekstiversio
Rikoksentorjuntaneuvosto etsii Suomen ehdokasta vuoden 2007 Euroopan rikoksentorjuntakilpailuun, jonka teemana on perhe- ja kotiväkivalta. Ehdotuksia kilpailuhankkeeksi toivotaan mahdollisimman pian, viimeistään kuitenkin 31. elokuuta.
 

Euroopan voittajahanke saa palkintona 20 000 euroa ja pokaalin. Palkinto luovutetaan 10-11. joulukuuta Lissabonissa pidettävässä Euroopan rikoksentorjuntaverkoston (EUCPN) konferenssissa. Suomen ehdokkaan valitsee rikoksentorjuntaneuvosto syyskuussa.

Kukin maa voi osallistua kilpailuun vain yhdellä hankkeella, mutta on mahdollista, että konferenssiin kutsutaan esiteltäväksi myös muita hyviä hankkeita.

Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa ehdokkaat arvostellaan viiden kriteerin perusteella:

1. Arkirikollisuuden tai rikollisuuden pelon torjunta päätetystä teemasta.
Tänä vuonna kilpailuun voi ehdottaa hanketta, joka pyrkii ehkäisemään väkivaltaa kodin tai perheen piirissä. Uhrien tai tekijöiden sukupuolta tai ikää koskevia rajoituksia ei ole. Hanke voi siten keskittyä esimerkiksi pelkästään naisiin kohdistuvaan parisuhdeväkivaltaan tai lasten pahoinpitelyyn tai se voi torjua väkivaltaa perheessä kokonaisvaltaisesti.

2. Dokumentoitu tuloksellisuus. Hankkeella pitää olla konkreettisia tuloksia ja mahdollisimman pätevä näyttö tavoitteiden saavuttamisesta. Tämä vaatimus on kilpailun historiassa osoittanut usein vaikeaksi täyttää. Se on usein myös ollut ratkaiseva tekijä, kun useiden kiinnostavien hankkeiden joukosta on valittu voittaja.

3. Yhteistyö hankkeen toteuttamisessa, mikäli mahdollista ja tarpeellista. Pelkästään poliisin toimintaan rajautuva hanke ei pärjää, jos ongelma ja ratkaisutapa olisi vaatinut yhteistoimintaa muiden tahojen kanssa.

4. Toistettavuus muissa jäsenmaissa

5. Luovuus, innovatiivisuus

Tarkempia tietoja kilpailusta on (englanniksi) EUCPN:n kotisivuilla, European Crime Prevention Award. Portugali ei ole vielä julkaissut virallista kilpailukutsua, ja on teoriassa mahdollista, että sääntöjä hieman tarkennettaisiin. Todennäköisesti kilpailu kuitenkin noudattaa hyvin pitkälti edellisvuosien muotoja.

Ne ehdotukset, jotka tulevat rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristölle viimeistään elokuun 31. päivänä, otetaan huomioon Suomen ehdokasta valittaessa. Sihteeristö kuitenkin toivoo alustavia ehdotuksia ja yhteydenottoja jo mahdollisimman pian. Tässä vaiheessa riittää lyhyt kuvaus hankkeesta ja arvio siitä, miten se täyttäisi kilpailukriteerit. Aloitteen voi tehdä kuka tahansa -ei tarvitse esimerkiksi olla itse ehdottamansa hankkeen edustaja. Ehdotuksen tai vihjeen laatija voi käyttää oheista kaavaketta tai sen kysymyksiä. Ehdotuksia voi lähettää rikoksentorjuntaneuvoston sihteeristölle sähköpostiosoitteeseen jukka-pekka.takala(at)om.fi

(33kB) Hankekuvauskaavake
Word-tiedosto

Lisätietoja: suunnittelija Jukka-Pekka Takala, puh. (09) 1606 8211, 050 574 3252