Periaatteet tuettavien hankkeiden valinnassaTekstiversio
Tuettavat hankkeet valitaan hakuaikana saapuneista kiinnittämällä huomiota jäljempänä selostettuihin seikkoihin. Rikoksentorjuntaneuvosto antaa asiassa lausunnon oikeusministeriölle, joka päättää tuen myöntämisestä.

Myönnettäviin avustuksiin sovelletaan valtioavustuslakia (688/2001), jonka 7 §:stä ilmenevät valtionavustuksen myöntämisen yleiset edellytykset. Lisäksi rikoksentorjuntaneuvosto on päättänyt vuonna 2011 noudattaa tuettavien hankkeiden valinnassa seuraavia periaatteita, jotka otetaan huomioon annettaessa asiassa lausunto oikeusministeriölle:

Avustus myönnetään vain yhteisölle. Etusijalla ovat kunnat, seurakunnat ja luotettavaksi tunnetut järjestöt, joilla on organisaatio hankkeiden toteuttamiseen. Yhdistyksen on oltava rekisteröity. Mikäli hanke toteutetaan hankeorganisaatiossa, hakijan pitää kuulua sen johtoon. Yhteistyöorganisaatioita edellyttävät hankkeet katsotaan erityisen tuettaviksi.

Avustus on tarkoitettu uusille hankkeille ja sillä halutaan tukea paikallisten rikoksentorjuntahankkeiden käynnistämistä. Sitä ei ole ilman erityisiä syitä tarkoitettu jo aloitetun toiminnan ylläpitämiseen, jatkamiseen tai laajentamiseen. Avustusta ei ole tarkoitettu pysyväksi eikä hakijan normaalitoiminnan rahoitukseksi. Yksi avustusten sopiva käyttötarkoitus on laajempien ja esimerkiksi EU-rahoitteisiksi aiottujen hankkeiden valmistelu.

Avustus on tarkoitettu osarahoitukseksi. Pääsääntöisesti hakijan on järjestettävä hankkeelle ainakin avustusta vastaava rahoitus muista lähteistä. Tätä arvioitaessa voidaan ottaa huomioon myös vapaaehtoistyön tai erikseen hanketta varten tehtävän virkatyön osuus. Valinnassa otetaan erityisesti huomioon, missä määrin hanketta varten kyetään löytämään ja luomaan paikallisia resursseja. Lisäksi otetaan huomioon rahoitusmahdollisuudet vaihtoehtoisista lähteistä ja aikaisempi näistä avustusvaroista tai muualta saatu julkinen tuki kyseiseen toimintaan.

Avustuksilla pyritään tukemaan tulokselliseksi osoittautuneita rikollisuuden ehkäisytapoja.

Avustuksella tuetaan ennen kaikkea paikallista ja seudullista rikoksentorjuntayhteistyötä edistäviä hankkeita. Kuntien turvallisuussuunnitelmien laadintaa tuetaan tässä vaiheessa vain erityisestä syystä. Paikallisten edellytysten hyväksikäyttö ja rikollisuuden ehkäisyn menetelmän toisinnettavuus muualla arvioidaan tuettavalle hankkeelle eduksi. Paikallinen hanke voi kattaa kunnan, jonkin sen osan tai asuinalueen tai koskea paikallisten toimielinten toimialuetta. Hankkeen paikallisuuden arvioinnissa huomiota kiinnitetään erityisesti siihen, miten hanke liittyy paikallisiin rikollisuusongelmiin ja pyrkii vaikuttamaan niihin paikallisin toimintatavoin sekä edistää paikallista sitoutuneisuutta turvallisuuden edistämiseen.

Avustuksella ei tueta pelkkiä laitehankintoja. Sillä ei myöskään tueta toimintaa, johon liittyy kaupallinen intressi tai johon kuuluviin menetelmiin hakijalla on yksinoikeus taikka joka tapahtuu vain pienen ryhmän hyväksi.

 

Avustukset arviointeihin

Hankkeen arviointiin myönnettävä tuki voi kattaa isomman osuuden arvioinnin edellyttämästä rahoituksesta kuin tuki paikallisiin rikoksentorjuntahankkeisiin.
Kiinnostavimpina arviointikohteina pidetään sellaisia, joissa näyttää saavutetun tuloksia, jotka olisi tarpeen varmistaa perusteellisemmin selvityksin, jotta hanketta voitaisiin suositella muuallekin malliksi. Samoin kiinnostavia kohteita ovat sellaiset, joissa tuloksia voidaan verrata muualla saavutettuihin. Rikoksentorjuntaneuvosto tarjoaa asiantuntemusta siinä, kuinka perusteellinen arviointi on tarkoituksenmukainen ja miten se olisi syytä organisoida.