Euroopan rikoksentorjuntapalkinto Tanskaan 4.12.2006Tekstiversio
 

Tanska voitti Euroopan vuoden 2006 rikoksentorjuntapalkinnon hankkeella, jossa lasten riskikäyttäytymistä pystyttiin vähentämään oikaisemalla heidän väärinkäsityksiään muiden samanikäisten käyttäytymisestä. Palkinto (20 000 euroa) jaettiin Euroopan rikoksentorjuntaverkoston hyvien käytäntöjen konferenssissa Hämeenlinnassa.

Tanskan projektissa annettiin kouluikäisille lapsille kyselytutkimusten ja keskustelujen avulla tietoa siitä, minkä verran samanikäiset todellisuudessa esimerkiksi tupakoivat. Yleensä lapset uskovat, että samanikäiset harrastavat tupakointia, alkoholin ja huumeiden käyttöä sekä rikosten tekemistä todellista enemmän. Tämä väärinkäsitys madaltaa kynnystä lapsen omaankin riskikäyttäytymiseen.

Kokeilun tuloksena sekä lasten väärinkäsitykset että oma riskikäyttäytyminen vähenivät merkittävästi. Rikokset puolittuivat. Tanskalaishanke käytti kokeellisen tutkimuksen asetelmaa ja tulokset olivat poikkeuksellisen vakuuttavia. Tuomariston mukaan hankkeen erityisenä ansiona oli uudenlainen lähestymistapa sekä tulokset, joista on hyötyä rikoksentorjunnalle yleisemminkin.

Voittajan ohella vahvoja ehdokkaita olivat tuomariston mielestä Unkari ja Iso-Britannia. Unkarin hankkeessa torjuttiin nuorten huumeiden käyttöä ja siihen liittyviä rikoksia ottamalla riskiryhmiin kuuluvia nuoria mukaan ideoimaan ja toteuttamaan aiheeseen liittyvää lyhytfilmiä, jota käytettiin opetusmateriaalina.

Ison-Britannian hanke kohdistui huumeista riippuvaisiin rikoksenuusijoihin. Heidän rikoksiaan ja huumeiden käyttöään pystyttiin selvästi vähentämään järjestämällä nopeasti vieroitushoitoa, asunto ja muuta sosiaalista tukea. Tavoite vähentää huumeiden käyttäjien tekemiä rikoksia kolmanneksella saavutettiin nopeasti.

Kilpailuun osallistuneet hankkeet olivat tuomariston mielestä kiinnostavalla tavalla erilaisia ja niissä oli onnistuttu torjumaan rikoksia hyvin erilaisilla menetelmillä. Ehdolla oli yhteensä 13 rikoksentorjuntahanketta ja ennätysmäärä maita osallistui kilpailuun sen kymmenvuotisen historian aikana.

Liitteenä englanninkielinen tiivistelmä kilpailuun osallistuneista hankkeista.

ECPA ehdokkaat 2006 (832kB)
PDF-tiedosto