| TKK:n Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus: Turvallisuustavoitteinen rakennettu ympäristö -koulutushanke | Tekstiversio |
Hankkeen tarkoituksena on järjestää erityisesti kuntien suunnittelutehtävissä työskenteleville yhdyskuntasuunnittelijoille ja arkkitehdeille täydennyskoulutus, jossa tuodaan esille niitä keinoja, joilla voidaan vaikuttaa arkirikollisuuteen ja rikoksenpelkoon. Tavoiteltu osallistujamäärä kurssille on 20 henkeä.
Hanke muodostui 2-päiväisen YHDYSKUNTASUUNNITTELUN TAVOITTEENA TURVALLISUUS - kurssin järjestämisestä Otaniemessä. Kurssille osallistui kolmisenkymmentä henkeä. Osanottajat edustivat monipuolisesti suunnittelun kenttää ja turvallisuusasioiden kanssa työskennelleitä. Pääluennoitsija Bo Grönlund oli valmistellut todella laajan ja havainnollisen aineiston tilaisuuteen. Yhteensä kurssilla oli 9 puhujaa. Hanke on jatkunut tutkimushankkeen muodossa YM:n klusteriohjelmassa.
OM:n rahoitus v. 2005 3 600 euroa
Vastuutahot
TKK:n Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus
Yhteyshenkilö
Hilkka Lehtonen
Puhelin
(09) 4514085
Sähköposti
etunimi.sukunimi@hut.fi