| Riihimäki: Turvallisuus tavaksi - varhainen puuttuminen | Tekstiversio |
Hankkeessa käynnistetään talousalueen kattava moniammatillinen yhteistyö, jonka tavoitteena on varhaista puuttumista koskevien toimintamallien luominen ja käyttöönotto. Varhaisen puuttumisen keinoin pyritään vähentämään ja ennaltaehkäisemään nuorten ongelmakäyttäytymistä, nuorten tekemiä rikoksia sekä niiden seurannaisvaikutuksia.
Hankkeella oli 4 tavoitetta:
Vuonna 2006 palkattiin Riihimäen poliisilaitokselle vakituinen sosiaaliohjaaja, joka osallistuu poliisilaitoksen aamupalaveriin jossa käydään päivittäin läpi mahdolliset yöllä tulleet lähisuhdeväkivaltatilanteet. Sosiaaliohjaaja on aina paikalla kun suoritetaan alaikäisen kuulustelu.
Poliisilaitoksella on paljon sosiaalitoimen tavoitteita palvelevaa tietoa joka välittyy sosiaaliohjaajalle tutkintasihteereiden kanssa käydyissä keskusteluissa. Näissä välittyy mm. tiedot perheväkivaltahälytyksistä ja lastensuojelutarpeista. Sosiaaliohjaaja päivystää poliisilaitoksella säännöllisesti. Lisäksi hän toimii poliisin työparina yhteistyötä vaativissa tilanteissa.
Riihimäellä on otettu mallia keväällä 2005 Matinkylänmallista, jossa lastensuojelun toimijat kokoontuvat ja puuttuvat alueen ilmiöihin. Riihimäen alueella toimii jo menestyksellisesti mm. nuorten aikuisten asumisen tukemiseen liittyvä viranomaisryhmä. Hausjärven ja Lopen kuntien lapsia kulkee myös Riihimäen kaupungin alueella. Yhteistyö on alettu ymmärtää yhä tärkeämmäksi koko seutukunnan toimijoiden keskuudessa.
Sosiaalipäivystyksen kehittäminen on työn alla.
OM:n rahoitus v. 2004 7 500 euroa
Vastuutahot
Riihimäen kaupunki
Yhteyshenkilö
Turvallisuuskoordinaattori Heli Pyykkö
Puhelin
(019) 773 7223
Faksi
(019) 782 501