| Hämeenkyrö: Samaistumisempatia -koulutus | Tekstiversio |
Hankkeen päätavoitteena on saada väkivallan ehkäisyohjelma levitettyä koskemaan kuntatasolla kaikkia lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä tahoja ja lasten vanhempia. Hankkeen aikana testataan ja kehitetään menetelmää, jolla ihmisten välistä empatiaa voidaan edistää. Hankkeen arviointi tapahtuu ulkopuolisten tutkijoiden toimesta.
Samaistumisempatia-koulutukseen osallistui noin 260 kasvattajaa. Mikäli jokainen kasvattaja sovelsi menetelmää vähintään kahteen lapseen ja nuoreen, hankkeen kohderyhmänä oli Hämeenkyrössä vähintään 520 lasta ja nuorta.
Empatiakasvatushankkeiden kohderyhmiä ovat olleet koulujen ja päiväkotien henkilökunnat, lasten ja nuorten vanhemmat sekä heidän kautta lapset ja nuoret itse. Empatiakasvatuksen ydinajatuksena on ollut samastuminen ja sen opettaminen. Kyky samaistua nähdään kognitiivisena prosessina, jota on mahdollista kehittää, vaikka taustalla olisi heikkojakin empatiavalmiuksia.
Empatiakasvatushankkeiden vaikutusten arviointi vaatisi pitkittäistutkimusta. Tässä tutkimuksessa pyritäänkin vaikutusten arvioinnin sijasta kartoittamaan vaikutusmahdollisuuksia ja toimivia menetelmiä sekä peilaamaan niitä toteutettuihin käytännön toimenpiteisiin.
Arvioinnissa oli vaikea selvittää yksittäisten kasvatustoimenpiteiden vaikuttavuutta eikä sitä ole edes pidetty tarkoituksenmukaisena, vaan selvitys- ja arviointityön kohteena on ollut yleensä empatiaan kasvattaminen, eli voidaanko empatiaan kasvattaa, missä ja miten?
OM:n rahoitus v. 2004
16 000 euroa
Vastuutahot
Hämeenkyrön kunta
Yhteyshenkilö
Sosiaalijohtaja Jaakko Luomahaara
Puhelin
(03) 286 4311
Faksi
(03) 371 5340