| Lahti: Varhaisen ja kokonaisvaltaisen puuttumisen malli | Tekstiversio |
Hankekuvaus
Hankkeessa luodaan ja otetaan käyttöön kuntakohtaiset toimintamallit, joissa lasten ja nuorten tekemiin rikoksiin puututaan välittömästi. Tavoitteena on ehkäistä ja vähentää nuorten rikoksia ja niiden haittavaikutuksia.
Hankkeen toteutus:
Hanke alkoi 1.4.2003 ja päättyi 30.4.2004. Hanketta toteutettiin Ahtialan, Launeen, Hollolan, Asikkalan, Nastolan, Hämeenkosken, Padasjoen ja Kärkölän alueella. Hankkeella oli ohjausryhmä, joka kokoontui yhteensä 6 kertaa.
- Ahtialassa hankkeessa seurattiin aikavälillä 1.2.-31.3.2004 rikosperusteisia lastensuojeluilmoituksia ja niistä aiheutuvia jatkotoimenpiteitä. Lisäksi lujitettiin jo olemassa olevan VIPPI - viranomaisyhteistyöryhmän toimintaa.
- Launeen alueella hanke käynnistyi joulukuussa 2003. Alueen lähipoliisi selvitti alaikäisten rikoksiin puuttumista poliisin näkökulmasta. Poliisilaitokselta otettiin yhteys rikoksesta kiinni jääneen nuoren vanhempiin ja aluesosiaalityöhön. Koulun ja poliisin yhteistyöstä keskusteltaessa esille nousi myös koulukiusaamiseen puuttuminen.
- Hollolassa hanke käynnistyi marraskuussa 2003. Loppuvuodesta hankkeen painopiste kanavoitui Hollolan kunnan nuorten palvelupiste Nuorten Mestan toiminnan kehittämiseen. Hollolassa paneuduttiin myös hankkeen keskeiseen ydintavoitealueeseen puuttumalla pieniinkin rikoksiin, koulujen keskeyttämisiin puuttuminen osana syrjäytymisen torjuntaa. Ilman koulutuspaikkaa jääneitä tai jättäytyneitä nuoria pyritään erilaisin tukikeinoin motivoimaan koulutukseen ja sitä kautta työelämään hakeutumiseen.
- Asikkalassa hanke käynnistyi kesäkuussa 2003. Asikkalassa nuorten rikosperusteisiin lastensuojeluilmoituksiin puututaan kutsumalla nuori huoltajineen neuvotteluun sosiaalitoimeen. Asikkalassa huomioitiin myös kunnassa jo toiminnassa olevat yhteistyöryhmät ja niissä toteutettavat hyvät käytännöt. Koulut ja poliisi selvittävät myös keskenään pieniä näpistystapauksia. Yhteistyötä tullaan tiivistämään niin terveystoimen ja sosiaalitoimen kuin sosiaalitoimen ja koulun sekä sosiaalitoimen ja poliisin välillä. Varhaisen puuttumisen verkosto jatkaa kokoontumista varsinaisen hankkeen päättymisen jälkeenkin.
- Nastolan varhaisen ja kokonaisvaltaisen puuttumisen perusmalli alaikäisten tekemien rikosten (mukaan lukien näpistykset) osalta on, että jatkossakin Nastolan sosiaalityöntekijät puuttuvat lasten ja nuorten tekemiin rikoksiin välittömästi kutsumalla nuoren huoltajineen neuvotteluun sosiaalitoimeen. Puhuttelut hoituvat usein yhdellä kerralla. Koulujen keskeyttämiseen puututaan ja syrjäytymistä ehkäistään erityisopetukseen panostamalla. Varhaisen ja kokonaisvaltaisen puuttumisen malli on osana Nastolan lapsi- ja perhepoliittista ohjelmaa.
- Hämeenkoskella hankkeessa on keskitetty näpistyksistä ilmoittamisen tehostamiseen ja viranomaisyhteistyön tiivistämiseen. Sosiaalityöntekijät puuttuvat lasten ja nuorten tekemiin rikoksiin välittömästi kutsumalla nuoren huoltajineen neuvotteluun sosiaalitoimeen.
- Padasjoella kunnan perusturva toimi vetovastuullisena hankkeessa. Hankkeessa tehostettiin päihdevalistusta ja laillisuuskasvatusta, puututtiin pieniinkin rikoksiin ja koulujen keskeyttämisiin. Syrjäytymistä on lähdetty torjumaan yhteistyössä sosiaalitoimen ja nuorisotoimen kanssa "parkkitoiminnon" muodossa. Siinä sosiaalityöntekijä ja erityisnuorisotyöntekijä ovat tietyn ajan koulussa käytettävissä iltapäivätuntien aikana ja selvittävät esimerkiksi oppitunneilta poistettavien oppilaiden ja vaikeasti kontaktia toisiinsa saavien oppilaiden elämäntilanteita.
- Kärkölässä hanke käynnistyi elokuussa 2003. Muodostettiin kolmen keskeisen nuorten kanssa toimivan toimijan tiimi, jossa oli sosiaalityöntekijä, poliisi ja seurakunnan nuorisotyönohjaaja. Tämä tiimi ryhtyi järjestämään peli-iltoja 7-16 -vuotiaille lapsille ja nuorille, joiden katsottiin olevan syrjäytymisvaarassa. Lokakuussa 2003 pojille ja heidän vanhemmilleen pidettiin nuorisokahvilassa infotilaisuus, jossa kerrottiin poikaprojektin luonteesta ja sen mahdollisuuksista. Ryhmään kanavoitui reilut 10 poikaa. Sosiaalityöntekijä ja poliisi muodostivat työparin, joka puuttui näpistelyihin - kävi esimerkiksi koululla selvittelemässä ongelmia. Poliisi kertoo (esim. näpistyksestä kiinni jääneelle alaikäiselle ja hänen vanhemmilleen), että tieto menee sosiaalitoimeen. Pääsääntöisesti pieniinkin rikoksiin reagoitiin palaverilla sosiaalitoimessa perheenjäsenten kanssa. Sosiaalitoimi arvioi, kutsutaanko koko perhe koolle. Tarpeen mukaan mukana koulun tai poliisin edustajia. Poliisi ja sosiaalityöntekijä katsoivat yhdessä kahden viikon välein läpi näpistysilmoituksia. Pohditaan myös toimintamallia - kuinka reagoida perheväkivaltatilanteiden sekä alaikäisten päihteidenkäytön pohjalta syntyneisiin lastensuojeluilmoituksiin Kärkölässä. Yhteistyötä viritellään syrjäytymisvaarassa olevien nuorten integroitumiseksi koulutukseen ja työelämään yhteistyössä Hämeenkosken kunnan ja siellä toimivan Nuorten Tulevaisuus Työssä projektin kanssa.
Vaikutusarviointi:
Projektin lyhyen keston vuoksi oli vaikea arvioida sen konkreettisia tuloksia, mutta niiden kuntien kohdalla, jotka olivat aktiivisemmin mukana käytännön työssä, oli havaittavissa lasten ja nuorten osuuden vähenemistä rikostilastoissa. Ajatuksena on se, että varhainen puuttuminen ehkäisee jatkossa uusia rikoksia, ja näin ollen kunnalle olisi ihan konkreettista hyötyä tällaiseen toimintaan panostamisesta. Hankkeen keskeisimpänä tuloksena oli tiukemman linjan muodostuminen pieniinkin rikoksiin (lähinnä näpistyksiin) puuttumisessa kunnan sosiaalitoimessa niin, että rikokseen syyllistynyt nuori kutsutaan huoltajineen neuvotteluun sosiaalitoimeen. Lähes kaikkiin hankkeessa mukana olleisiin kuntiin on muodostunut varhaisen puuttumisen moniammatilliset verkostot, joissa on mahdollista käydä läpi ajankohtaisia lapsiin ja nuoriin ja heidän mahdolliseen syrjäytymiseensä liittyviä asioita. Tärkeää on ollut hankkeen kytkeminen myös osaksi kunnallista päätöksenteko- ja ohjelmatyöskentelyä, joka on toteutunut Nastolassa ja Padasjoella.
OM:n rahoitus
5000 € (2003)
Vastuutahot
Lahden kaupunki
Yhteyshenkilö
Yhteyspäällikkö Juhani Rikala
Puhelin
(03) 814 2256
Faksi
(03) 814 2244
Sähköposti
etunimi.sukunimi@lahti.fi
Osoite
Harjukatu 31 (PL 202)
15101 Lahti