| Kööpenhaminalaishanke palkittiin Euroopan menestyksekkäimpänä 19.12.2002 | Tekstiversio |
Hankkeen aluksi selvitettiin taustatekijät laajasti eri viranomaisten, koulujen ja muiden tahojen yhteisvoimin. Yhteistyöfoorumeita ja -verkostoja luotiin. Yhteistyölle asetettiin erityiset tavoitteet ja muodot.
Työmetodina käytettiin omaa mallia, jolla rikoksentorjuntaan ja integraatioon tähtäävää yhteistyötä kehitettiin kolmella tasolla:
1) poliittisella ja strategisella tasolla tapahtuvan integraatiopolitiikan avulla,
2) erityistoimenpiteiden tasolla kohderyhmiin (etnisiin vähemmistöihin kuuluvat syrjäytyneet nuoret) kohdennettavien eri projektien avulla (mm. drop-in -keskukset, kontaktihenkilöjärjestelyt)
3) organisaation tasolla luomalla verkostopohjainen yhtesityöorganisaatio, jossa on yksikköjä ja kontaktifoorumeita hallinnoimassa ja ohjaamassa mm. poliisin ja lähiöalueen yhteistyötä ja muita toimia.
Kaikkien tasojen avainsanana oli integraatio, johon pyrittiin innovatiivisella ja luovalla tavalla. Projektin seurauksena myös poliittinen ja hallinnollinen järjestelmä avautui dialogille paikallisyhteisön ja nuorten kanssa.
Tutkimuksen mukaan toteutetut toimet ovat merkittävästi vähentäneet alueen rikollisuutta. Myös turvallisuuden on katsottu lisääntyvän.
ECPA-kilpailuun osallistui kaikkiaan yhdeksän maata: Belgia, Hollanti, Ruotsi, Englanti, Tanska, Ranska, Kreikka sekä ensimmäistä kertaa mukana olleet Portugali ja Suomi. Suomen kilpailuehdokkaana oli Karhupuisto-hanke Helsingin Kallion kaupunginosasta.