| Lammi: AHNE - Aikuisten Hanke Nuorisorikollisuuden Ehkäisemiseksi | Tekstiversio |
Hanke toteutettiin Lammin, Tuuloksen ja Hämeenkosken kuntien yhteistyönä. Lisäksi mukana olivat kuntien koulut, Lammin seurakunta, MLL:n Lammin osasto, Lammin-Tuuloksen terveyskeskus, poliisi, Päiväkummun lastenkoti ja Lammin kunnan sosiaali- ja sivistystoimi sekä Lammin yrittäjiä. Lammin turvallisuustyöryhmä toimi hankkeen ohjausryhmänä. AHNE-hankkeen aikataulu:
Turvallisuuspäivän tavoitteena oli keskustella Lammin, Tuuloksen ja Hämeenkosken kuntien turvallisuusasioista, kartoittaa alueen riskitekijöitä sekä luoda pohjaa ajatukselle alueellisesta rikoksentorjuntaan keskittyvästä yhteistyöverkostosta;
Tavoitteena oli lisätä ammatillisten verkostojen yhteistyötä, pohtia yhteisöllisiä keinoja nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisemiseksi ja kouluttaa lasten ja nuorten ohjaajina toimivia vapaaehtoistyöntekijöitä Lammilla, Tuuloksessa ja Hämeenkoskella. Selvityksessä kerrotaan, että hankkeen tavoitteiden mukaisesti viranomaisverkostoja on onnistuttu synnyttämään. Hankkeen kerrotaan myös avanneen uudenlaista keskustelua kolmen kunnan aikuisten, viranomaisten ja vanhempien kesken nuorten hyvinvoinnista, yhteisistä sopimuksista ja yhteisöjen tärkeydestä. Lisäksi hankeen kerrotaan mahdollistaneen asioiden näkemisen uudesta näkökulmasta ja nuorten laillisuuteen kasvattamisen näkemisen alueellisena tehtävänä.
OM:n rahoitus 2002
3 000 €
Vastuutahot
Lammin kunta/ nuorisotoimi
Yhteyshenkilö
Katja Lemola
etunimi.sukunimi@lammi.fi
puh. (03) 631 3408
Hankkeen aikataulu
syksy 2002