| Tornion kaupunki: Toimintamallin kehittäminen | Tekstiversio |
Kyse on toimintamallin kehittämisestä varhaiseen puuttumiseen sekä uusintarikollisuuden estämiseen vankien vapautumistilanteissa. Tarkoituksena on luoda toiminta-, seuranta- ja mittaamisohjeisto, jonka avulla rikoksentorjuntatyötä toteutetaan käytännössä. Tornion rajakaupunkiasema ja yhteistyö Haaparannan kunnan kanssa otetaan huomioon.
Projekti toteutettiin yhtä aikaa Suomen Kuntaliiton Kasvatus tulevaisuuteen -hankkeen kanssa. Tavoitteena oli luoda toimintamalli, joka on avuksi riskitekijöiden tunnistamisessa sekä toiminta-, seuranta- ja mittaamisohjeisto varhaiselle puuttumiselle ja uusintarikollisuuden estämiselle. Käytössä olevia toimintamalleja kartoitettiin ja kehitettiin ns. Vintiötyöryhmätoiminnassa (sosiaalityön, koulun ja poliisin yhteistyötä lasten ja nuorten tekemiin näpistyksiin, ilkivaltaan, koulukiusaamiseen tms. puututtaessa), rikos- ja riita-asiain sovittelussa, oppilashuoltotyössä ja katupäivystystoiminnassa. Varhaisen puuttumisen, asumisturvallisuus- ja uusintarikollisuuden ehkäisytyöryhmät ovat aloittaneet toimintansa ja tehneet useita esityksiä joilla pyritään ennaltaehkäisemään rikollisuutta nuorten parissa sekä uusintarikollisuuteen rekrytoitumista. Tavoitteena oli myös kehittää toimintamalli rikosoikeudellisen seuraamuksen saaneiden henkilöiden ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi. Toimintamalli kattaa asukasneuvonnan, ehdollisesti tuomittujen nuorten ryhmävalvontakokeilun ja työvoiman palvelukeskuksen toiminnan. Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi Haaparannan rikoksentorjuntaneuvoston kanssa on järjestetty kolme tapaamista yhteistyön käynnistämiseksi.
OM:n rahoitus v. 2002
12 000 €
Vastuutahot
Tornion kaupunki
Yhteyshenkilö
Erkki Hiltunen
etunimi.sukunimi@tornio.fi
puh (016) 432 205