| Rikoksentorjuntaneuvostolle oma liikemerkki 28.5.2003 | Tekstiversio |
Rikoksentorjuntaneuvosto ottaa käyttöön oman liikemerkin. Merkin on suunnitellut Teemu Sirviö, 30-vuotias kajaanilainen graafinen muotoilija. Hän voitti neuvoston järjestämän suunnittelukilpailun, jossa nuoria graafikkoja kutsuttiin ideoimaan rikoksentorjuntaneuvostolle liikemerkkiä tai logoa.
Rikoksentorjuntaneuvoston merkki kuvastaa yhteistyötä, samaan päämäärään pyrkiviä eri tahoja. Merkissä on liikettä ja dynamiikkaa: jotain on tapahtumassa. Se antaa myös vaikutelman välähdyksestä, valottamisesta. Merkki symboloi asiantuntevuudelle pohjautuvaa toimintaa, jonka tavoitteena on rikollisuuden ehkäisy ja turvallisuuden edistäminen. Sini-valkea värimaailma liittää merkin Suomeen.
Rikoksentorjuntaneuvosto on valtioneuvoston toimielin rikollisuuden ehkäisyn ja turvallisuuden edistämisen asiantuntija-, suunnittelu- ja yhteistyötehtävissä. Neuvosto toimii oikeusministeriön yhteydessä ja on tähän asti käyttänyt ministeriön liikemerkkiä. Oman liikemerkin käyttöön ottamisella kehitetään neuvoston visuaalista ilmettä.
Merkin suunnittelukilpailuun otti osaa lähes neljäkymmentä henkilöä yhteensä 45 ehdotuksella. Kilpailun voittanut Sirviö opiskelee Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan mediatieteen laitoksella ja työskentelee graafisen- ja teollisenmuotoilun toimisto Hupcis Oy:ssä.
Lisätietoja: erikoissuunnittelija Mervi Hyvärinen, puh (09) 1606 7863, mervi.hyvarinen(at)om.fi